Opinnäytetyöni tulee olemaan videota, sen tiesin heti, kun aloimme aiheesta puhumaan. Videotuotanto kiinnostaa minua eniten. Haluan tehdä jotakin omannäköistä ja luovaa, siksi en esimerkiksi ottanut tarjolla olevaa tilaustyötä vastaan mikä olisikin ollut helpompi suunnittelun kannalta, mutta painostavampi toteutukseltaan.
Ideoita on ponnahdellut päähän monia, yksikään ei ole täysin pitänyt, eikä edes luova suunnitelma työstä ole vielä valmis. Jossain vaiheessa ajattelin myös ottaa helpon idean vastaan, ja tehdä valokuvauskansion ja kuvagallerian, mutta koska video on enemmän minun juttuni, päädyin siihen.
Video tulee olemaan luultavimmin lyhytelokuva, kuitenkin ilman dialogeja. Musiikki saa viedä sen paikan täysin. Ensiksi ajattelin jotakin musavideon tyyppistä, mutta se johtikin lyhytelokuvaideaan. Itseasiassa juttelin äitini kanssa asiasta moneen otteeseen, ja hänen luovuuttaan lainaten syntyi idea. Puolikas idea siis lähinnä, toteutuksesta puuttuu kaikki.
- Käsikirjoitus
- Kesto
- Musiikki
- Aikataulu
- Itse kuvaaminen, mieluiten ennen lunta ja harmautta
Itse ideasta en uskalla kertoa hirveästi, se on vielä niin keskeneräinen. Se tuskin tulee konkreettisesti muuttumaan, ellei mieleen tule tuplasti parempaa ideaa.
Pääaiheena minulla lähinnä on erilaiset ihmiset. Klisee, mutta omanlainen. Hienoilla kuvilla ja väreillä ajattelin pelata paljon, visioni on saada jotakin helvetin hienoa.
Todella toivon, että inspiraatio käsikirjoituksen kirjoittamiseen iskee pian, aloitus vaan on aina vaikein osuus.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti